Ondi Timonerin mainiossa dokumentissa DiG! luuserirokkari Anton Newcomben ystävä mietiskelee Antonin sekoilua katsellessaan, että ennen ihmiset sentään ryhtyivät käyttämään huumeita vasta sitten, kun he olivat varakkaita ja kuuluisia. Sen sijaan Anton, dokumentista päätellen, onnistui surutta omaksumaan varakkaan ja kuuluisan ihmisen elämäntavan jo kauan ennen kuin mikään tosielämän peruste tällaista käytöstä oikeutti.

Samaan tapaan ennen - näin olen antanut itseni ymmärtää - ihmiset tekivät ensin jotain merkittävää. Sen jälkeen heistä tuli kuuluisia. Ja vasta sen jälkeen he siirtyivät kategoriaan "julkkikset", jolloin kaikki heidän sinänsä triviaalitkin tekemisensä muuttuivat Merkittäviksi Asioiksi. Nykymaailmassa tästä polusta on poistettu muutamia hankalia väliaskelmia, ja periaatteessa kaikkien ihmisten kaikki tekemiset voivat olla Merkittäviä Asioita, kunhan ne vain esitetään oikein.

Miten monta lööppiä saatiinkaan muutama viikko sitten irrotettua Ville Pusan vaimosta, koko elämänsä täytenä taviksena viettänestä naisesta, josta tuli yhteiskunnallisesti merkittävä henkilö oitis kuolemansa jälkeen! Tähän mennessä lähinnä musiikkilehdistöä ja ruotsinkielisiä kulttuuriohjelmia kiinnostaneesta Pusastakin tuli samaan syssyyn koko kansan tuttu, sillä olihan hän sukua julkkikselle, siis omalle kuolleelle vaimolleen. Eikä siitäkään ole kauaa, kun näin iltapäivälehden kannen julistavan otsikossaan mutkattomasti "Nuori isä kuoli". Kyseessä ei voinut olla kukaan ennestään tunnettu, koska hänen nimeään ei nähty tarpeelliseksi mainita. Joten siis häh, pelkästäänkö se riittää iltapäivälehden kansiaiheeksi, että jossain on kuollut joku nuori ihminen? Ei tule maailmasta uutisaiheet tästä päätellen loppumaan!

Koska julkisuudessa oleminen ei siis ainakaan enää todista henkilön merkittävyydestä, kauneudesta, fiksuudesta, rohkeudesta tai yhtään minkäänsorttisesta paremmuudesta meihin muihin nähden, voisi suorastaan kuvitella, ettei julkisuuteen enää olisi kummoista tunkua. Mutta mitä vielä. Jälleen haittanamme ja vastuksenamme olevan Big Brotherin kaltaiset ohjelmat todistavat, että tietynlaisten ihmisten keskuudessa julkisuuden palvonta on voimallisempaa kuin ehkä koskaan ennen. Kuten Anton Newcombekin halusi elää kuuluisan ihmisen elämää jo ennen kuuluisuutta, myös julkkiksen elämää haluavat elää kaiken maailman räkänokat. Ilman ensimmäistäkään omaa saavutustaan heille luodaan todellisuudesta irrotettuun taloon leikkikenttä, jonne he voivat - tv-kameroiden ja lehdistön palvoessa - mennä viettämään julkkiksen elämää ja ryhtyä kuvittelemaan, että kaikki heidän tekemisensä ovat inhimillisesti kiinnostavia.

No niin, tiedän, etteivät Big Brotheriinkaan kaikki pääse. Eivätkä kaikki opi juomaan limsaa YouTubessa nopeammin kuin joku toinen. Onneksi lahjattomimmista lahjattomimmillekin on nykyään oma formaatti, jonka avulla he voivat nousta raketin lailla julkisuuteen! Osta pyssy ja ammu pari koulukaveria, niin johan alkaa media kiinnostua!

Kuten Big Brother, myös oppilaitoksissa tapahtuvat joukkosurmat edustavat ulkomailta tuotua formaattia, jonka itselle kopioimiseen ei tarvita minkäänlaista omaperäisyyttä. Päinvastoin - millaista konformismia ja äärimmäistä miellyttämisenhalua voi edustaa itsen ja kanssaopiskelijoiden uhraaminen julkisuuden alttarille! Miten täydellisesti voi tämänhetkisen yhteiskunnan ihanteet sisäistääkään!

Ellei formaattiin kuuluisi verikekkereiden lopuksi suoritettu itsemurha, näille kansakunnan valioyksilöille jaettaisiin ensi itsenäisyyspäivänä varmasti jokin kunniamerkki. Tässä meillä on esikuvallinen henkilö, joka ei milloinkaan ajatellut ensimmäistäkään omaa ajatusta eikä milloinkaan kyseenalaistanut mitään hänelle syötettyä! Kun telkkarissa näytetään pyssy, hän haluaa oman pyssyn! Kun telkkarissa sanotaan, että väkivalta tekee sinusta kovan jätkän, hän alkaa väkivaltaiseksi! Ja kun telkkarissa sanotaan, että kaikki teot ovat kunniallisia niin kauan kuin niillä tavoitellaan julkisuuteen pääsyä, eiköhän hän järjestä tempauksen, jonka ansiosta hänen kuvansa on nyt kaikissa lehdissä ja ylimääräiset uutislähetykset toistelevat hänen nimeään.

Isäni siteeraa mielellään lausetta, jonka mukaan kuoleman hetkellä pitkän nenän saavat kaikki, mutta kaikista pisimmän nenän saavat uskovaiset. Mutta miten pitkän nenän saakaan se, joka kuvittelee verilöylyn jälkeen katsovansa pilven päältä tv-uutisia ja hekumoivansa sillä, miten kaikki nyt tuntevat hänet! Voi jeesus mikä idiootti, etten sanoisi. Ikävää tapauksessa on se, että syyttöminä yhden mielisairaan narsistin julkisuustempun vuoksi kuolleet pysyvät kuolleina, oli heidän surmaajansa sitten miten dorka tahansa. Ja mikä vielä ikävämpää: niin pässinpäätä keskenkasvuista taukkia ei ilmeisesti löydykään, etteikö hänelle joidenkin vielä säälittävämpien häviäjien porukasta löydy faneja. Ei se mitään, jos olet elämäsi aikana kiusattu ja ystävätön. Kyllä kuolemasi jälkeen sinäkin löydät vihdoinkin kavereita ja ymmärtäjiä, jotka haluavat tulla tismalleen sinun kaltaisiksesi. Voi jumalan pyssyt tätä maailmaa.