Ajan autoa, istun kampaajan tuolissa tai oleskelen muutoin asiatta valtavirtapopin vaikutusalueella, kun radiosta alkaa kuulua Jenni Vartiaisen esittämä ja Teemu Brunilan kirjoittama kappale "Ihmisten edessä". Se sama, joka sai tämänvuotisen Helsinki Pride -kulkueen yhteydessä Seta ry:n Asiallisen tiedon omena -palkinnon. Mieleeni nousee kaksi tunnetta.

Tunne numero yksi: Onhan se kiva että tällainen soi keskellä päivää radiossa. Varmaan ihan hyvin sanoitettu, kun Setan tiedotteenkin mukaan "kappale on koskettanut syvästi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia, heidän läheisiään ja ystäviään" ja "kappale kuvaa osuvasti, miten suurta rohkeutta monet arkipäiväiset asiat - kuten käsi kädessä kulkeminen - edellyttävät seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvilta." Jos Setakin kerran arvostaa biisiä, niin mitäs syytä silloin on minunkaan sitä vastustaa.

Tunne numero kaksi: Aargh! En halua, en kestä, en jaksa! Popkappaleessa ei voi kalastella huomiota kuluneemmalla tavalla kuin viittaamalla siinä kahden naisen väliseen suhteeseen! Tämä on kuultu jo niin miljoona kertaa! Mitä joku Popstars-tähti ja koko ikänsä isossa kaupungissa elänyt porvaripoppari tietävät siitä, miltä oikeasti tuntuu olla vihattu rakkautensa tähden! Lopettakaa jo se rahastus toisten ihmisten yksityisimmillä tunteilla!

Tunne numero kaksi saa minut ymmärtämään, mitä samaista Helsinki Pride -kulkuetta häiriköinyt Mustapinkki blokki oikein kaikkien vaikeasti avautuvien iskulauseidensa takana haluaa. Tunne numero kaksi muistuttaa varmaan sitä tunnetta, jonka valtaan uskon monen ruotsalaisen feministin joutuneen silloin, kun maan silloinen pääministeri Göran Persson julistautui feministiksi. Se on riipivää vihaa siitä, kun huomaa jonkun itselle tärkeän asian joutuneen aivan väärien ihmisten käsiin ja ymmärtämättömän valtavirtajulkisuuden revittäväksi. Silloin, kuten joskus kirjoitinkin, marginaalissa ja vaiettuna oleminenkin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin tämmöinen vastentahtoisesti haltuun otetuksi joutuminen.

Olen monesti jo ehtinyt ihmetellä, eikö hlbt-väkeä kenkuta ihan suunnattomasti se ojan jälkeinen allikko, johon heidät on Suomessa 2000-luvun kuluessa sysätty. Kun on ainakin jossain määrin päästy eroon suoranaisesta vihasta, syrjinnästä ja vainosta, rikollisiksi ja mielisairaiksi julistamisesta, niin seuraava alistamisen muoto onkin kädenlämpöiseen maitoon hukuttaminen, kuoliaaksihalaaminen ja mediamuodikkuus. Seksuaalisessa erilaisuudessa on juuri sen hyppysellisen verran vaaran tunnetta jäljellä, että siitä saa näppärän tehokeinon tv-ohjelmaan tai popkappaleen sanoitukseen, vähän niinkuin masennuksesta tai itsemurhasta. Todellista ilmiön ymmärtämistä tai myötätuntoa ei tällaiseen repostelemiseen tarvita, pelkkiä ulkoisten tunnusmerkkien luettelua vain.

Ja ennen kaikkea tätä jännää nipistelyä käytetään hyväksi naispareista puhuessa. Tuskin on sattumaa se, että ennen Vartiaista ja Brunilaa myös Ultra Bra ja PMMP ovat tehneet lauluja nimenomaan tyttöpareista tai että t.A.T.u:ssa oli nimenomaan kaksi naista. Siinä missä homomiesten keskenään tekemiä asioita on vaikea valtavirtaistaa niin, että laajat kansanosat saisivat aiheesta mitään irti, on lesbouden kanssa flirttailu ollut miehille tarkoitetun pornon jokapäiväistä voitaleipää jo iät ajat. Tekisikin mieli kysyä, onko tyttöjen välisestä enemmästä kuin ystävyydestä kertovien laulujen ilmestyminen Radio Novan soittolistoille sittenkään merkki suvaitsevaisuuden lisääntymisestä? Vai pikemminkin seurausta populaarikulttuurin pornoistumisesta ja pornosta tuttujen kuvien ja asetelmien hiipimisestä valtavirtajulkisuuteen?

Ylen uutisten mukaan Mustapinkki blokki "arvostelee homoseksuaalisuuden valtavirtaistamista" ja oman tiedotteensa mukaan se tahtoo horjuttaa nimenomaan Setan "yhden toimijan monopolia" suomalaisessa seksuaalipoliittisessa keskustelussa. Ainakin tämänvuotisen Asiallisen tiedon omena -palkinnon perusteella tulee mieleen, että Seta liikuttavalla tavalla tuntuu tyytyvän kaikkiin niihin muruihin, joita heterokulttuurin pöydältä muille suuntauksille sattuu putoamaan. Voihan toki olla, että ihan rehellisesti moni hlbt-ihminen on tuntenut laulun kuvastavan juuri hänen tunteitaan. Tai sitten voi olla, että suosittujen artistien tekemän, radiossa jo valmiiksi paljon soineen kappaleen palkitsemisella Seta saa kaipaamaansa myönteistä julkisuutta ihan ilmaiseksi. Saamme varmaan kaikki itse päättää kantamme.