Elina Rinne on Suomen Julie Burchill.

Hui, onpas hävyttömästi sanottu. Taidankin lopettaa blogini kirjoittamisen tähän ja ryömiä loppuiäkseni sängyn alle häpeämään.

Olen suunnitellut oman blogin aloittamista jo useita vuosia. Ensimmäisen kerran se tuli mieleeni, kun talvella 2002 luin erään tuttavani blogia. Se oli hirvittävän, kammottavan huono - runoilijaksi itseään tituleeraava miespoloinen ei todellisuudessa osannut kirjoittaa yhtään kiinnostavaa virkettä, saati sitten ajatella millään lailla omaperäisesti, tai ylipäätään ajatella - joten päätin ryhtyä kirjoittamaan omaa nettipäiväkirjaa edes näyttääkseni, ettei kirjoitustaito ole maasta kokonaan kadonnut.

Aivan noin pöyhkeästi minun ei enää tarvitse ajatella. Mainittu tuttavani tosin edelleen pitää masentavan typerää blogiaan, herra armahda. Olen vuoden 2002 jälkeen kuitenkin lukenut paljon muitakin blogeja, ja monet niistä ovat olleet tosi fiksuja, viihdyttäviä ja ajatuksia herättäviä. Itse asiassa niin fiksuja, että viime aikoina suurin este oman blogin aloittamiselle on ollut epäilys siitä, etten oikeasti voisi saada aikaan mitään noita jo olemassaolevia blogeja parempaa tai kiinnostavampaa.

Kuitenkin - edelleen kärsien senlaatuisesta pöyhkeydestä ja häpeämättömyydestä, että niiden takia taivaasta putoava kuuma kivi lopettaa kärsimykseni luultavasti jo lähimmän kahden tunnin kuluessa - haluaisin uskoa, ettei olemassaolevista suomenkielisistä blogeista mikään aivan täysin kerro minun ajatuksistani minun tavallani ja minun sanoillani. Ensinnäkin kyse on muodosta. Tästä blogista ei ole tarkoitus tulla nettipäiväkirjaa, josta kaikki ystäväni voivat lukea viimeisimmistä puuhasteluistani ja valmiiksi saamistani neulesukista. Kyllä minä sukkiakin kudon, mutta niistä nyt ei ole paljon kotona, tai netissä, kertomista. Ystävänikin saattavat pian ruveta pakkaamaan kapsäkkejään, sillä tarkoituksenani on kirjoittaa tässä blogissa kolumnimuotoisia kirjoituksia ajankohtaisista asioista, siis paasata omia mielipiteitäni. Vaikka monet blogit kutsuvat itseään kolumnimuotoisiksi, oikeat kolumnit tuntuvat netissä kuitenkin olevan aika harvassa, tai sitten kolumnien aiheet ovat varsin läheisesti sidoksissa kirjoittajan henkilökohtaiseen elämään. Tietenkin henkilökohtainen elämäni viime kädessä määrää sen, mistä asioista olen kiinnostunut, ja usein aihe saa alkunsa jostakin läheisen ihmisen lausumasta. Siitä huolimatta en katso omaa henkilökohtaista elämääni niin kiinnostavaksi, että siitä kirjoittamalla kannattaa kuormittaa internetiä. Toivon nöyrästi, että ajankohtaisista asioista kirjoittamalla saattaisin herättää jonkun muunkin kuin minut jo tuntevien mielenkiinnon.

Toinen netissä yllättävän vähän käsitelty aihe on kirjallisuus. Monien blogien aiheeksi täällä Vuodatus.netissäkin määritellään kirjat tai kirjallisuus, mutta itse blogeissa niistä puhutaan hyvin vähän ja pintapuolisesti. (Jos joku tietää hyvän kirjallisuutta käsittelevän blogin, saa vihjata.) Varsinkin, kun lukee ikivanhoja, muuten vain outoja tai Suomessa julkaisemattomia kirjoja, saa huomata, ettei niistä usein löydy netistä juuri mitään tietoa. Siksi aion julkaista blogissani myös tekstejä, joita voisi ehkä kutsua kirjallisuusesseiksi. Suunnitelmani on, että julkaisisin kolumneja ja kirjallisuusaiheisia kirjoituksia blogissani osapuilleen vuorotellen, ja että päivittäisin blogiani säännöllisesti. Naurun lakattua nautimme virvokkeita.

Suomen Julie Burchillia minusta tuskin koskaan tulee. En usko, että koskaan opin olemaan ilkeä ihmisille yhtä fiksusti ja tyylikkäästi kuin neiti Julie, joten aion säästää teidät ja itseni nolostuttavilta yrityksiltä. Ja nyt kun se tuli puheeksi, mainittakoon myös, ettei minulla ole itseäni puolta nuorempaa poikaystävää (tai jos olisi, sitä tuskin rikosoikeudellisista syistä olisi järkevää täällä mainostaa) enkä vielä tähän päivään mennessä ole koskaan saanut juoda samppanjaa tarpeekseni, saati sitten kastellut sillä kukkia. Parempi siis kirjoittaa muista aiheista kuin henkilökohtaisesta elämästäni.

En tiedä, tuleeko minusta milloinkaan jäsentä niin sanotussa blogiyhteisössä, tai lukeeko kukaan kirjoituksiani ylipäätään. Näillä seikoilla ei minulle kuitenkaan ole sinänsä merkitystä. Toivon lähinnä, että blogin pitäminen opettaa minulle kirjoittamista yleensä ja oman mielipiteen selkeästi ilmaisemista erityisesti. Maine, kunnia, se samppanja ynnä jättimäiset suklaarasiat tulkoot sitten siinä sivussa.